Tarinat ja reseptit
Kaamosjahtia tunturissa
Maanantai 3.1.2022 - Jope
Koirat: Finby Falcon ja Ailigaslammen Cero.
Ensimmäinen käynti ylhäällä Nuhppirissä ja olipahan keli - näkyvyys lähes nolla, tuuli koveni ja alkoi tupsuttaan vielä luntakin. Jahtiaikaa eli valoisaa ruhtinaalliset 3 tuntia. Cero on varsinainen tunturien koirue, ei ole milläskään, keli kuin keli, kunhan pääsee tunturiin ja niin se vaan perkas taas riekot.
Seisonta jo 100m ennen lintuja vastatuuleen ja sitten nostaen pätkissä kohti lintuja, kunnes etäisyys oli enää 20m ja linnut lentoon. Kuumottavinta oli, että Fasu ryntäs tietenkin paukusta linnulle ja Cero paikoillaan(käskystä). Pieni hetki odotusta ja sitten noutoon ja nouto käteen.
On se vaan hieno koira - onnistumisen hetkiä ja onnen tunteita, niillä pärjää jo pitkään...koirastakin näkee, että ei se saalis aina niin helpolla tule mutta ei se haittaa!
Nuhppirissä lintujahdissa
Torstai 1.10.2020 - Jope
Olipahan taas erikoinen reissu Nuhppiriin - noustiin kerrankin ihan ylös tunturiin, mutta siellä ei ollut ketään. Ei linnun lintua, pahalta näytti kiirunoiden tilanne meitin tunturissa.
No sitten laskeuduttiin alas koivikkoon ja vuoron perään koirat hakuun. Ceron haku on kyllä taas kehittynyt huikeesti - Fasu taas totuttuun tapaan painaa sen 500m metriä etsien vain riistaa. Tuomari sanoisi, että ei voi arvostella, kun ei nää koiraa koko hakuaikana ollenkaan.
Mutta sitten melkein loppumatkasta Fasu taas karkkoaa 400 m päähän ja seisontaa näytti Sportdog. Odottelen...Pakko oli lähteä kattomaan ja sieltä se löytyi seisonnasta. Cero hihnassa Eevalle lähellä Fasua ja minä Fasun luokse seisonnalle. Nostokäsky ja Fasu lähtee kuin hauki kaislikosta - 3 riekkoa lähtee lentoon 20 m päästä ja minä taas viivytän sitä eka laukausta oppineena 3s ja taas pölähtää höyhenet. No Fasu kokeneenä "paukkunoutajana ilman noutoa" juoksee putoamispaikalle ja toteaa linnun kuolleeksi ja eikun uutta hakuun. Cero oli pudottanut persueen maahan heti, kun linnut pyrähti lentoon(Eeva kertoi jälkeenpäin). No minä laitoin Ceron noutoon, kun tiesin, ettei Fasu kuiteskaan sitä tuo. Cero nouti linnut tosi hyvin tuoden käteen...kehut paikallaan.
Rupesin suolistamaan lintua, kun suolet olivat jo muutenkin puoliksi ulkona joko ammunnasta tai Fasun "pikku puraisusta". Siinä kesken suolistamisen Eeva totesi, jotta onko Cero pöllinyt sulta linnun, kun se tuli lintu suussa taas kohti minua. No ei...se vaan oli hakenut uuden riekon - olin ilmeisesti ampunut yhdellä laukauksella kaksi riekkoa. Cero vaan haki ilman eri käskyä uuden linnun, koska oli löytänyt sen läheltä, jonne se eka lintu oli tippunut. Jälkeenpäin kävin kattomassa niiin höyheniä oli maassa n. 20m siitä paikasta, johon eka lintu oli tipahtanut. Sanoisin että nouto toimii...Cero on huippukoira!!
Ja paukuksi suosittelen Gyttorp Silver Tungsten, NR5, 3,0mm, 32gr. Nämä patit jäivät aikoinaan Norjan metätysreissuilta, kun siellä ei saanut käyttää lyijyhauleja.
Olipa hyvä lopettaa syksyn jahdit tunturissa hyviin eräkokemuksiin.
Riekkokauden lopettajaiset Karigasniemellä 31.3.2016
Perjantai 1.4.2016 klo 10:37 - Joel
Jahtikauden lopetuspäivä tarjosi parastaan. Upea keli ja lintutilanteita ja lintuja tosi hyvin. Aluksi Cero törmäsi suoraan liian lähelle riekkoja ja siivityksiä tuli mutta peräänlähtöä ei ollenkaan ja se oli hyvä juttu.
Iltapäivällä homma rauhottui ja Cero alkoi oikeasti pitää etäisyyttä lintuihin. Löysi ja seisoi riekkoja kolme eri kertaa. Fasu hoiteli lopuksi lihat pakastimeen. Tästä on hyvä jatkaa ja harjoitukset alkavat ilman asetta.
Ilvesjahti 2015/2016
Keskiviikko 3.2.2016 klo 15:47 - Joel
Anttolan RHY:n vuoden 2015 yhden ilveksen kaatolupa käytettiin tänään 3.2.2016 Sydänmaan alueella. Paikalla oli 22 henkeä alueen eri seuroista.
Meiltä oli paikalla: Joel Patrikka, Jukka Vesalainen, Janne Piekäinen, Reino Leinonen, Tero Kakko, Tero Mulli, Markku Honkanen, Markku Tiusanen, Olli Immonen ja Riku Parkkinen.
Kokoonnuttiin klo 9.30 Turkinmäen risteykseen ja siitä pikaisen passipaikkojen jaon jälkeen miehet paikoilleen ja ajo käyntiin. Ilves harhautteli koiraa pienellä alueella useamman kerran hyppien korkeille kiville ja kallioille, kunnes Aki tuli auttamaan koiraa ja ilves päätti lähteä etsimään rauhallisempia maisemia jään yli mutta joutuikin suoraan Untilan Markun eteen.
Ilves oli nuori narttu, 7,3 kg. Ilveksen saaliskiintiö taas täynnä ja alueellemme jää vahva kanta. Jälkihavaintojen perusteella 6-7 ilvestä pyörii pelkästään Pitkälahden alueella.
Hovinmäen perinteinen rusakkojahti
Perjantai 4.12.2015 klo 10:10 - Joel
Perinteinen Hovinmäen rusakkojahti - Kausi on avattu.
Mukana: Jorma Vesalainen, Jukka Vesalainen, Kari Kurvinen, Reino Leinonen, Martti Auvinen ja Joel Patrikka
Aika: Torstai 3.12.2015 klo 10.00
Paikka: Hovinmäki
Torstai oli toivoa täynnä, kun Jorma soitti ja kutsui rusakkojahtiin. Perinteitä vaalien kokoonnuttiin Jormalle ja kiitos Jorman hyvän maastotiedustelun passit laitettiin ympäri Hovinmäkeä. Jorma lähti ajokoiraksi ja eikä aikaakaan niin rusakko oli liikkeellä. Reino ja Jorma pääsivät kokeilemaan kaatoa mutta rusakko voitti nämä erät.
Lunta oli aukoissa sen verran, että pystyimme seuraamaan jälkiä. Mämojantien jälkeen vaihdettiin ajokoiraa ja Jope seurasi jälkeä. Ajo eteni Mämojanmäelle ja sitten rusakko teki pahan virheen ja tepsutteli suoraan Karin passiin. Rusakkojahtikausi oli avattu ja saalis odottaa pataan pääsyä.
Jänisjahti Hiivahatussa
Perjantai 6.2.2015 - Joel Patrikka
6.2.2014 Jänisjahti Karsisaaressa/ Hiivahattu
Mukana Janne Piekäinen, Jukka Vesalainen, Joel Patrikka sekä Mooses
Aamuisen lumisateen jälkeen oli aika epävarmaa löytää yöllisiä jälkiä mutta yrittänyttä ei laiteta. Lähellä Karsisaarta löytyikin aika hyvät jäljet ja ei muuta kuin ajokoiraksi Janne, kun Mooses olisi tarvinnut melkeinpä snorkkelin selvitäkseen syvässä hangessa. Jäljet johtivatkin kuusen juurelle ja sieltä paluuperä toisen kuusen juuren. Eikä aikaakaan, kun Jannen haulikko kajahti ja valkko oli tullut tiensä päähän. Hyvä jahti ja lopputuloksena jänis kohti pataa.
Lumitilanne alkaa olla sellainen, että suvikeli tekisi hyvää hangille. Muuten koiran käyttö on aika vaikeaa.
Rusakkopaisti
Maanantai 2.2.2015 - Jorma Vesalainen
Rusakkojahti Hovinmäellä 2.2.2015
Mukana: Jorma Vesalainen, Jukka Vesalainen, Kari Kurvinen, Markku Honkanen, Olavi Vähämaa, Tero Kakko ja Joel Patrikka.
Tässä varmaan ajankohtainen aihe, eli ohjeet herkullisen rusakkopaistin tekoon. Otetaan yksi rusakko, johon kyllä pitää odottaa sopivaa keliä, eli paras keli rusakon ottamiseen on uusi lumi. Etsi yölliset jäljet ja kierrä saalis mottiin, mitä pienempi motti, sen varmempi saalis, tai sitten ei. Tässä vaiheessa, kun rusakko on kierroksessa, tarviit hyvän kaverin tai koiran. Hyvän kaverin siksi, että se suostuu kahlaamaan sukukalleuksiaan myöten jopa metrisessä lumessa. Ulkonäöllä tai rodulla, (siis koiran) ei ole väliä, kunhan vain saatte vieterikintun juoksemaan. Rusakolle kannattaa antaa vähän liikuntaa, ennen kuin sen ottaa eräksi ja eihän kukaan kunnon metsästäjä ammu rusakkoa makuulleen.
Sitten kun olet saanut rusakon liikkeelle ja hengen siitä pois 1-9 laukauksella, päästäänkin itse asiaan. Rusakosta turkki pois, ja pidä lihoja jääkaapissa muutama päivä, joka hoitaa riiputusvaiheen, voit tietysti riiputtaa sitä myös karvoineen, jos sulla on siihen sopiva paikka.
Sitten siihen paistin tekoon. Leikkaa rusakko luuttomaksi, eli takapaistit, sisä- ja ulkofileet ja etujaloistakin lähtee pienet muruset lihaa, ja paloittele lihat sopivan kokoisiksi paloiksi. Paistinpannu kuumaksi ja siihen nokare voita ja ruokaöljyä ja ruskista lihoihin hyvä ruskea pinta joka puolelle ja loppuvaiheessa joukkoon runsaasti sipulia.
Uuni päälle 200 astetta, tee melko löysä ruskea kastike johon lihaliemikuutio, lihat uunivuokaan ja kastike niskaan, sekaan muutama porkkana (rusakko tykkää), pippureita, suolaa, valkosipulinkynsi, kansi päälle ja koko hoito uuniin.
Reilun tunnin päästä, katso miten rusakko jaksaa, laske lämpö 150 asteeseen ja tässä vaiheessa viimeistele paistin lopputulos, kaada paistiin purkillinen Valion Crea mustapippurikermaa ja kuppi uuniin vielä vähintään kahdeksi tunniksi, niin sitkeinkin rusakko pehmenee.
Sitten vain nautiskelemaan keitettyjen perunoiden ym. lisukkeiden kanssa. Päällehän voi hörppästä hieman olutta tai punaista viiniä. Takaan, että nirsoinkin rusakon lihan makua epäilevä kehuu paistisi makua, testattu on.
Hätätapauksessa raaka- aineeksi käy metsäjäniskin, mutta rusakkojahdissa on aivan oma tunnelmansa, tilanteita ja tapahtumia riittää, se on porukkajahtia parhaimmillaan.
Kuvan reilun neljän kilon rusakon ampui Honkasen Markku (taas) Hovinmäeltä 2.2.2015.
Rusakkojahtia Varpaniemessä
Perjantai 30.1.2015
Varpaniemessä 30.1.2015
Mukana:
Tero Mulli
Jukka Vesalainen
Jorma Vesalainen ja Lyyti
Markku Honkanen
Joel Patrikka
Tero ja Markku oli kiertäneet Varpaniemessä rusakon mottiin ja eipä muuta kuin passiketjut paikoilleen ja ajokoirat yölliselle jäljelle. Tällä kertaa meillä oli kaksi tehokasta ajokoiraa; Jorman mäyräkoira Lyyti ja Tero.
Rusakko hyppäsi melkein heti makuultaan ja lähti ojanpohjaa pitkin
Varpaniemen tietä kohti vapauteen. Lyyti takoi sellasella innolla rusakon perään ja osoitti erinomaista sitkeyttä vaikka lunta olikin melkein miehiä polveen saakka. Teron olikin helppo tulla perässä hyvin aurattua latua pitkin.
Eipä siitä ajosta kauaa päästy nauttimaan, kun Markku pamautti rusakon sinne ojan penkalle ja jahti oli ohitse ennekuin se oikeastaan kerkesi edes alkaakaan. Olipa Lyyti polleana, kun ajettava rusakko löytyi lumen aurauksen lopussa.
Jänisjahtia Hulkonsuolla
Torstai 29.1.2015 - Jope
Jänisjahtia Hulkonsuolla 29.1.2015
Mukana:
Jukka Vesalainen ja Mooses
Tero Kakko
Joel Patrikka
Oli taas torstai ja Mooseksen ajokoulu jatkui. Niinpä menimme Hulkonsuon alueelle ja eikun Mooses irti ja hakuseen. Lunta oli paikoin miehiä polveen asti ja koiran meno ei ollut mitään pikakiidon vauhtia.
Mutta kaivoihan se sieltä KTK:n montun läheltä valkon suolta ja ajo käyntiin. Kimakkaa innostunutta ajoa pitkin suota ja mäkiä, ilo oli kuunnella nuoren koiran työskentelyä. Tulihan siellä hukkia välillä mutta kyllä jänikselläkin oli etumatkaa aika lailla. Jukka menikin vähän auttelemaan paluuperissä Moosesta ja eikun ajo käyntiin uudelleen. Yllättäen valkko tulikin Jukan hollille ja poks. Kaato.
Mutta kaikkien kummastukseksi Mooses jatkoikin vaan ajoa ja erkani meistä aina vaan kauemmaksi. Olikos se ammuttu sittenkin karkkojänis? Ajo jatkui ja siirryttiin kelkkauraa toiseen paikkaan passiin ja siellähän olikin aivan uudet jäljet. Mooseksen ajama jänis taisikin olla vielä elossa. Kolmen tunnin ajon jälkeen alkoi Mooseksestakin olla jo akut loppu ja niinpä otettiin koira pois - sieltähän sen jäniksen taas löytää seuraavalla kerralla.
Kaamosjahti Nuhpirin tunturilla 2.1.2015
Sunnuntai 11.1.2015 - Jope
Aamulla -5 C ja ohut hanki. Sitten rupes vielä satamaan pieniä neulasia ja Nuhpirissa aika kova etelätuuli. Fasun sinnikkyys palkittiin. Pari tuntia tyhjän hakua mutta sitten määrätietoinen eteneminen vastatuuleen. Seisonta parin sadan metrin päässä. Lintu hyppäsi lentoon parikymmentä metriä ja laskeutui koivun toiselle puolelle. Fasu vilkaisi missä hitossa se isäntä luuraa ja jatkoi seisontaa. Taisi odottaa minua ja sitten käskystä avanssi ja poks. Kaamosjahdin eka saalis oli valmis. Vuoden 2015 jahtikausi alkoi mukavasti.
Kettujahdissa Hovinmäellä
Sunnuntai 21.12.2014 - Jorma
Sunnuntaina 21.12 saatiin kierrettyä 2 kettua Hovinmäellä samaan mottiin , toinen näistä fasaaninsyöjistä saatiin kaadettua ja toistakin ammuttiin, mutta se jäi vielä toistaiseksi saamatta. Kuvassa osa jahtiporukasta. Olli Immonen, Kari Kurvinen, Jorma Vesalainen sekä Markku Korpikallion Masi beagle oli opettelemassa kettujahtia.
Kevät ja syksy
Keskiviikko 17.12.2014 - Oleksi
Siinä ne kasvavat edelleen, monia vuosia poistamisentarpeessa olevat kuuset kasvimaan vieressä. Kaikkea muuta tärkeämpää on ollut muka tehtävä. Keväinen auringon takaisin tuleminen saa kuitenkin tekemään ihmeitä.
Niinpä kun pääsiäinen koittaa on komea kasa havuja polttamista vaille valmis. Emännän poika ja lapset ovat kuitenkin innokkaita polttourakkaan. Vain pienet savukiehkurat enää leijailevat nuotionpohjalta, kun kavioiden kopse ja epämääräisiä ääniä alkaa kuulua.
Maisema on muuttunut ja siitä tuleekin ravihevosen normaaliin harjoituslenkkiin muutos. Hokit seis ja tarvitaan apua. Otat vain suitsista kiinni ja vähän talutat. Helpommin sanottu kuin tehty. Siinä vain kaviot kopisevat omien kavioiden ympärillä, mutta onneksi pienestä avusta selvitään.
Enää ei olekkaan kuin kahden nokisen trullipojan saunottaminen. Vilvoittelun aikana jokin heilahtaa lauta taapelin vieressä ja sehän ei jää pojilta huomaamatta. Nyrkinkokoinen rusakonpoika menee pressunalle piiloon. Sille haetaan porkkanaa ja salaattia houkutellaan ja maanitellaan havainnoidaan että poikasen korvienvälissä on valkealäikkä. Poikanen näkyy vielä seuraavana päivänä.
Kesä kuluu ja grillaus on parhaimmillaan. Mikä onkaan tuo grillivieras joka istuu kuistilla parinmetrin päässä. No tietysti laikkupää. Kesän aikana muutamana aamuna syömme aamupalaa yhdessä vain ikkuna välissä. Oli hienoa katsoa kun apila kelpasi ja joskus emännän kukatkin.
Tuli syksykesä ja tein saunaremonttia. Jänisjahti oli alkanut edellisenä päivänä ja olin sekoittanut laattalaastit, kun keittiöstä kuului että nyt se on taas tuossa keittiönikkunan alla. Puolihuolimattomasti kysyin että tehdäänkö paisti. Vastaus oli että no joo. Hain haulikon asekaapista ja latasin. Katsoin vielä ikkunasta, ei ollut laikkua päässä. Totesin vain että se olisi vielä suolistettavaakin ja laasti kuivuu. Ase kaappiin ja jatkamaan laatoitusta.
Olihan jotain muutakin tärkeämpää tehtävä.
Jänisjahti Syvänorossa
Torstai 20.11.2014 - Passimies Jope
Jänisjahti Syvänorossa torstaina 20.11.2014
Torstai oli toivoa täynnä ja näinpä mentiin jänisjahtiin erämajan maastoon katsomaan kuinka Vesalaisen Jukan 8kk vanha(nuori) beagle Mooses pelittää.
Aloitimme Vehkamäeltä ja siirryttiin pikkuhiljaa Syvänoroa kohden ja siinä Syvänoron pohjalla koira hävisi omille teilleen. Kesken puheittemme Jukka totesi, että ollaanpa hiljaa, sillä ohitsemme pomputteli valkea metsäjänis. Eikä aikaakaan, kun Mooses älähti tuoreelle jäljelle ja ajo lähti hienosti käyntiin.
Olipa mukava kuunnella nuoren koiran innokasta ajoa. Jänis kävi aina Hiehojärvenvuorella ja alkoi kääntyä takaisin päin. Olimme ottaneet hyvät passipaikat Syvänorosta ja yllättäen valkko pomppasi kummun takaa suoraan eteeni ja poks. Kaatohan siitä tuli ja Mooses tuli hienosti jälkeä pitkin suoraan kaadolle.
Mooses pelittää jänisjahdissa erinomaisesti ja Jukalla on kasvamassa hieno koira tulevia jahteja varten. Oma-aloitteinen haku, ylösnosto ja täydellinen ajo - kympin suoritus!
Kuvassa Mooses, valkko ja onnellinen omistaja.
Sorsapata
Keskiviikko 10.9.2014 - Jaska
Kahdelle hengelle kaksi sorsaa, neljälle neljä jne..
- Pilkotaan lihat n. 3 sentin paloiksi.
- Pannulle vähän rypsiöljyä ja voita.
- Kuullotetaan pilkotut juurekset (lanttu, porkkana palsternakka, sipuli), pannaan hetkeksi syrjään.
- Ruskistetaan lihat pannulla samassa liemessä, tarv. lisätään öljyä ja sokeria.
- Lisätään nestettä, että lihat melkein peittyvät ja lisätään puolikas lihaliemikuutio sekä kuullotetut juurekset.
- Kypsytetään noin puoli tuntia.
- Saostetaan ruokakermalla tai tavallisella, tarv. voi suurustaa vaalealla kastikejauheella, maustetaan suolalla, valko- ja hyvin vähäisellä mustapippurilla.
- Nautitaan perunoiden ja valko/punaviinin kera.
Savustettua kyyhkynrintaa
Maanantai 18.8.2014 - Jaska
Otetaan kyyhkyn rintalihat ja halkaistaan ne vielä kahdeksi pihviksi.
Suolataan yrttisuolalla kevyesti.
Pannaan pihvit kalan savustuspussiin ja pussi kiinni. Tai sitten savustuslaatikkoon ja sinne normaalit tykötarpeet.
Savustetaan noin viisi minuuttia miedolla tulella. Pussia pitää kääntää välillä.
Savustuksen jälkeen leikataan pihvit poikittain ohuiksi siivuiksi.
Syödään puolukkahillon kera. Kyytipojaksi esim. Devil´s Rock Pinot Grigio 2013 -valkoviini.
Erätukun klubikokin vinkki vasanmaksan valmistamiseen
Lauantai 28.9.2013
Vasanmaksaa tulilla
- Vasanmaksaa
- Sipulia
- Voita
- Suolaa (mustapippuria)
- Kanelia
- Kuohukermaa
- Timjamia
- Puolukkasurvosta
Poista maksasta kalvot ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi, suikaloi sipuli. Laita isoon laakeaan pannuun kunnon köntti voita ja laita pannu kuumenemaan tulille. Kun rasva on kuumaa lisää pannulle maksaviipaleita ja sipulia, mausta suolalla ja pippurilla, kääntämisen jälkeen lisää joukkoon kermaa, kanelia ja timjamia, anna hautua hetkinen ja tarjoa puolukkasurvoksen kera. Älä paista maksaa liian pitkään, ei haittaa vaikka jää punertavaksi sisältä.
Katso video Youtubesta.
Rosvopaistiohje
Maanantai 29.7.2013 klo 18:57 - Jaska
Seuraavana lyhyesti eri vaiheet.
Liha oli luuton hirven paisti noin 1,5 kg. Se sulatettiin ja Hellevi suolasi sen ruiskulla kuin joulukinkun. Sitten se käärittiin märkään voipaperiin ja folioon. Näiden tehtävänä on säilyttää lihan nesteet koko ajan lihan sisällä.
Tämän jälkeen paketti käärittiin märkiin sanomalehtiin noin kolme lehtikerrosta ja lopuksi päälle käärittiin vielä katiskaverkkoa, joka piti paketin kasassa kypsymisen ajan.
Sitten "uuni" tyhjennettiin vanhasta tuhkasta ja se kuumennettiin polttamalla koivupuita klo 8.50 - 12.00.
Tämän jälkeen hiilet ja tuhka nostettiin kuokalla pois ja paketti laskettiin pohjalle.
Tämän jälkeen hiilet ja tuhka pantiin takaisin ja päälle vielä muutama kuuma tiili. Alkoi siis ns. paistovaihe.
Noin klo 16 uuni tyhjennettiin hiilistä ja tuhkasta, paketti kaivettiin esille ja purettiin. Paistaminen onnistui, liha oli kauttaaltaan kypsää ja mehevää.
Tarinoita ja riistareseptejä kaivataan!
Maanantai 4.3.2013 klo 20:42 - Jari
Mikäli sinulla on tarinoita tai maukkaita reseptejä julkaistavaksi kotisivuillamme, niin lähetä niitä sähköpostilla osoitteeseen ilkka.kerola(at)teliasonera.com